Sign up with your email address to be the first to know about new products, VIP offers, blog features & more.

Avainsana Kalasatama

Yömetroa ei pidä lakkauttaa

Helsingin uutiset väittää, että kaupunkisuunnittelulautakunta haluaisi lopettaa yömetron. Tämä ei pidä paikkaansa.

Kaupunkisuunnittelulautakunta kävi läpi yömetron matkustajamääriä ja kustannuksia. Suurin osa matkoista tehdään välillä Ruoholahti – Kalasatama eli kantakaupungissa. Samalla alueella, jolla on kohtalaisen kattava bussiverkosto.

Totesimme lopulta, että yöliikenteen kokonaisuus pitää tarkastella. Minulle se tarkoittaa sitä,

Kaupunkisuunnittelulautakunta 21.1.2014: Kalasataman sote-asema

Posted on 0 0

Uuden vuoden uudet jutut kaupunkisuunnittelulautakunnassa 21.1.2014

Kalasataman sosiaali- ja terveysasemaa koskeva asemakaavan muutos. Alun perin sovittiin, että asema tulee Kalasataman keskukseen. Nyt kuitenkin se tuleekin sen viereen, Työpajankadun pohjoispuoleisille tonteille. Se on vielä hyvin joukkoliikenteellä saavutettavissa. Jotenkin harmillista, ettei asema tulekaan ihan metroasemalle.

Haaga,

Kaupunkisuunnittelulautakunta 27.8.2013: Mellari, Kalasataman ulkotilat ja Koskelantien bussikaista

Kaupunkisuunnittelulautakunnan asioita 27.8.2013

Pöydällä on Mellunmäen ostoskeskuksen kaava. Tarkoitus on tehdä neljä kappaletta kolme – kuusikerroksisen asuinrakennusta purettavan ostoskeskuksen ympäristöön. Alimmissa kerroksissa liiketiloja ja mukana päiväkoti. Uusia asukkaita tulisi noin 250. Asukas- ja kulttuuritila Mellarille on etsitty ja löydetty korvaavia tiloja. Nyt on niiden osalta neljä vaihtoehtoa. Tärkeää olisi,

Kaupunkisuunnittelulautakunta 20.8. Lauttasaarta, Mellunmäkeä ja HSL

Kaupunkisuunnittelulautakunta käynnisty syksyn ti 20.8. kokouksessaan.

Lautakuntaa informoitiin Kalasataman julkisen ulkotilan suunnittelukilpailusta. Voittaja on porttimaisia rakenteista sisältävä ja keltaista huomioväriä omaava esitys. Suunnittelutyö käynnistetään lähikuukausien aikana. Voittajaehdotus on nimeltään Flow.

Jätkäsaaresta oli Kvarteret Victorian asemakaavan muutosehdotus. Sinne tulee hieno sekoitettu kortteli kulttuuria ja asumista.