Sign up with your email address to be the first to know about new products, VIP offers, blog features & more.

Avainsana joukkoliikenne

Kasvava kaupunki tarvitsee sujuvan liikenteen

Posted on 2 , 0

Kirjoitimme Anni Sinnemäen ja Ville Ylikahrin kanssa kaupungin sujuvasta liikenteestä  

 

Helsinkiläiset liikkuvat monin eri tavoin. Kaupungin ääniin kuuluu ratikan kolahtelu, työmatkapyöräilijän vaihteiden naksahdus, auton odottava hurina liikennevaloissa ja metron nouseva lähtöääni. Liikenne on ääniä, mutta myös ruuhkaa, turhautumista ja melua.

 

Kaupunkisuunnittelulautakunta 31.3.2015: päiväkoti Lauttasaareen?

Kaupunkisuunnittelulautakunta 31.3.2015

Rastilan Karavaanikatu, muistutusten jälkeen. Tyhjä hotellitontti ja tyhjä toimistotontti Rastilan metroaseman vieressä muutetaan asumiseen, asukkaita noin 500. Pysäköintilaitoskortteli on ennallaan, kadut pääosin ennallaan. Muistutuksessa haluttiin korottaa kerroksia, rakennusalaa kasvatettiinkin. Lausunnoissa mainittiin mm. meluntorjunnasta ja kaavamääräyksiä on tarkistettu näiden mukaisesti.

Konalassa Aittatie 13,

Yleiskaavassa aineista

Tällä viikolla julkaistaan yleiskaavaluonnos. En ole sitä vielä nähnyt, mutta visiota käsiteltiin vuosi sitten. Silloin kirjoitin näin:

Kyse on siitä, missä sarjassa Helsinki haluaa painia, on yleiskaavapäällikkö Richard Manninen todennut. Kaupungin kasvaa ja yleiskaavan pitää vastata tähän. Se on myös tämän kaupunkisuunnittelulautakunnan kauden tärkein ja kauaskantoisin päätös: miltä Helsingin pitäisi näyttää vuonna 2050?

Kaupunkisuunnittelulautakunta 10.6.2014: Jätkäsaari, asukaspysäköinti, Pitäjänmäen yritysalue ja vaikka mitä

Posted on 1 , 0

Kaupunkisuunnittelulautakunta 10.6.2014.

Meitä hellitään megalistoilla ennen kesää…

Jätkäsaaressa Länsisataman matkustajaterminaalin muutos. Ehdotetaan laajennettavaksi merkittävästi, mukana mm. hotelli, tolkuttoman kallis kansi ja ratikkalinjat. Hanke on kallis, 130 miljoonaa euroa, eikä millään muotoa mukana valtuuston hyväksymässä investointikatossa. Kansi on puolet näistä kustannuksista. En tiedä, voiko tätä hyväksyä näin.

Moottoritiestä kaduksi?

Mitä hyötyä on moottoritien muuttamisesta kaduksi Helsingissä? Helsinki on erityislaatuinen kaupunki, sillä moottoritiet tulevat pitkälle sen sydämeen. Siirtämällä hieman vaihtumiskohtaa kauemmaksi voitaisiin vapauttaa maata sen verran, että täytetään puolet uusien asuntojen tarpeesta seuraavien vuosikymmenien aikana.

Ongelmatontahan tämä ei ole. Kaupunkisuunnitteluvirasto on laatinut selvityksen, joka on todella hyvä lähtökohta.

17.12. lautakunnassa päätettiin mm. toimintasuunnitelmasta ja Vuotien turvallisuudesta

Kaupunkisuunnitteluviraston toimintasuunnitelma vuosille 2014 – 2016. Tehtiin pari muutosta teksteihin. Oden hyvän ehdotuksen mukaisesti Vallilanlaakson joukkoliikennekadun asemakaava muutettiin muotoon Vallilanlaakson joukkoliikenneyhteyden asemakaava. Sitten lisättiin kumppanuuskaavoituksen edistämisestä ja siitä, että merkittävistä kaavoista pitäisi laatia elinkeino-, työllisyys-, ympäristö- ja talousvaikutusten arviointi.

Pasilan konepajan osa-alueen 5 ja 6 asemakaavan muutosehdotuksesta tehty muistutus ja annetut lausunnot.