Sign up with your email address to be the first to know about new products, VIP offers, blog features & more.

Toipumiskoulu sisäilmasta sairastuneille Helsinkiin?

Posted on 0 , 0

Tein syksyllä valtuustoaloitteen, että Helsinki rakentaisi erillisen toipumiskoulun sisäilmasta sairastuneille lapsille ja opettajille. Aloitteeni oli vastattavana kaupunginhallituksessa kuun alussa.

Helsingissäkin koulujen korjausvelkaa on päässyt syntymään ja aina välillä löytyy sisäilmaongelmia. Osa niistä on vaikeasti korjattavia. Lapsia ja opettajia myös sairastuu. Yksikin sairastanut lapsi tai opettaja on liikaa. Tukalaa tilannetta voisi parantaa sillä, että Helsingin kaupunki rakentaisi yhden esimerkiksi hirsirakenteisen koulun toipumiskouluksi sisäilmasta sairastuneille oppilaille ja opettajille. Sisäilmaturvallinen koulu auttaa toipumaan ja opettajia tekemään työtään. Kouluhan voisi sijaita jonkin olemassa olevan koulun sivurakennuksena.

Sain aika tyrmäävän vastauksen, jonka mukaan erillisen toipumiskoulun sijaan on tärkeää keskittyä tavoittelemaan sitä, että kaikki oppimisen tilat ovat toimintaan soveltuvia, terveellisiä ja turvallisia.

Tämä on varmasti totta, mutta käytännössä on paljon lapsia ja opettajia, jotka eivät pysty nyt käymään koulua, tai oireilevat koulutiloissa merkittävästi. Toipumiskoulu toisi tähän tarvittavan helpotuksen. Yksi mahdollisuus olisi rakentaa esimerkiksi allergiakoulu. Onhan meillä Helsingissä allergiapäiväkotikin. 

Kaupungin koko vastaus aloitteeseeni:

https://www.hel.fi/static/public/hela/Kaupunginhallitus/Suomi/Esitys/2019/Keha_2019-02-11_Khs_7_El/A8F89D8E-227E-CBDE-8D9D-68C7A1600000/Valtuutettu_Elina_Moision_aloite_toipumiskoulun_ra.html

 

ei kommenteja.

Mitä ajattelet?

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *