Sign up with your email address to be the first to know about new products, VIP offers, blog features & more.

Kaupunkisuunnittelulautakunta 22.3.2016 päätökset

Lauttasaaressa Lohiapajalahti. Olen entistä vakuuttuneempi siitä, että tämä kaava ei ole hyvä. Sitä on sorvattu nyt yli kymmenen vuotta. Silti siitä ei olla saatu sellaista, että sitä kannatettaisiin. Tein sellaisen ehdotuksen, että asia palautetaan valmisteltavaksi siten, että rakentamisen painopiste siirrettäisiin ns. Meritaidon tontille. Palautusesitystäni ei kannatettu, joten siitä ei äänestetty.

Huopalahden aseman uusi käyttö jäi pöydälle viime viikolla. Minusta ehdotus on ihan hyvä. Päätettiin ehdotuksen mukaisesti.

Raide-Jokerin hankesuunnitelma meni ehdotuksen mukaan. Lautakunta osaltaan puoltaa suunnitelmaa. Kaksiraiteinen koko matkaltaan ja sijoitettu omalle kaistalleen. 33 pysäkkiparia, 16 km Helsingissä ja 9 km Espoossa. Täydennysrakentamista tulee varrelle paljon. Raiteet ovat tärkeät bussin kuormittumisen takia. Linjan 550 kysyntä vaan kasvaa, eikä siihen pystytä enää vastaamaan ja bussit jonoutuvat.

Yhteiskäyttöautoyrityksiä koskevan pysäköintitunnusjärjestelmän kokemukset jäi pöydälle kahdeksi viikoksi. Tunnuksia on lunastanut kaksi yritystä ja kyselyjä on ollut. Negatiivista palautetta on tullut varsin vähän. On parantanut yhteiskäyttöyritysten toimintaedellytyksiä.

Lausunto kuntalaisaloitteesta, että Unioninkatu muutetaan Vapaudenkaduksi tai Itsenäisyyskaduksi. Ei puolleta. Eikä pitäisikään puoltaa. Liisankadun ohella se on vanhin Helsingin kadunnimi. Ehdotuksen mukaisesti päätettiin.

2 kommenttia
  • Riitta Elf
    24.03.2016

    Hyvä Elina! Meritaidon tontti olisi voinut olla järkevä vaihtoehto Lohiapajanlahdelle. Siellä on kovaa rakennusmaata valmiina, eikä isoja satama-alueen ruoppauksia ja täyttöjä olisi tarvittu. Kun Lohiapajanlahden kaavaa alettiin valmistella joskus 13 vuotta sitten, ei Lauttasaaressa rakennettu kovinkaan paljon uusia asuntoja. Nyt saarelle nousee taloja kuin sieniä sateella, joten kaupungilla ei luulisi olevan mitään akuuttia tarvetta merentäyttöihin tässä vaiheessa. Ensin koulut ja päiväkodit nykyisille asukkaille, kiitos!

    • Elina
      13.05.2016

      Samaa mieltä! Palvelut laahaavat nyt kasvavan ihmismäärän perässä. On ehdottomasti saatava päiväkoti- ja koulutilanne paremmalle tolalle. Onneksi saimme budjettineuvotteluissa aikaistettua uuden koulun rakentamista Vattuniemeen. Se täytyy nyt vain saada konkreettisesti liikkeelle tänä syksynä. Lisäksi LYKiä vastapäätä on tulossa iso uusi päiväkoti, joka auttaa hetken. Mutta! Nyt on oleellista katsoa taas seuraavaa 20 vuotta eteenpäin ja aloitettava taas uusien palvelujen suunnittelu näitä ihmisiä ajatellen

Vastaa käyttäjälle Riitta Elf Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *