Sign up with your email address to be the first to know about new products, VIP offers, blog features & more.

Yömetroa ei pidä lakkauttaa

Helsingin uutiset väittää, että kaupunkisuunnittelulautakunta haluaisi lopettaa yömetron. Tämä ei pidä paikkaansa.

Kaupunkisuunnittelulautakunta kävi läpi yömetron matkustajamääriä ja kustannuksia. Suurin osa matkoista tehdään välillä Ruoholahti – Kalasatama eli kantakaupungissa. Samalla alueella, jolla on kohtalaisen kattava bussiverkosto.

Totesimme lopulta, että yöliikenteen kokonaisuus pitää tarkastella. Minulle se tarkoittaa sitä, että mm. kantakaupungin bussivuorot pitää arvioida. Lautakunta nimenomaisesti ei todennut, että yömetro pitäisi lakkauttaa.

Minusta yömetroa tarvitaan. Työn tekemisen tavat ja ajat muuttuvat ja jokaisessa itseään kunnioittavassa metropolissa on yömetro. Päinvastoin, koko yöliikenteen kokonaisuus pitäisi katsoa kattavaksi ja palvelevaksi.

Tässä vielä koko teksti esityslistalla aiheesta:

Metron viikonloppuöiden jatketun liikenteen aiheuttama lisäkustannus on 480 000 euroa vuonna 2015. Luvussa on huomioitu bussiliikenteen vähennykset sekä metroasemien vartiointi- ja valvontakustannukset. Yöliikennekokeilun aikana metroon on tehty 3 300-6 000 nousua yössä, jolloin kustannus nousua kohden vaihtelee välillä 1,10 – 1,90 euroa. Yöliikenteessä tehtyä matkaa kohti laskettuna nykyinen järjestely on kallis. Metron viikonloppuöiden matkoista 35-40 % tehdään kantakaupungin sisällä, missä on samaan aikaan käytettävissä myös runsaasti bussiliikenteen yhteyksiä. Metron yöliikenteen aiheuttama joukkoliikenteen kustannusten kasvu on saatuun joukkoliikennejärjestelmän palvelutason parantumiseen ja matkustajien hyötyyn nähden suuri. Yöliikenteen kustannustehokkuuden parantamiseen tulee kiinnittää huomiota ja suunnitella yöajan joukkoliikennejärjestelmää tehokkaammaksi kokonaisuudeksi niin, että bussi- ja raideliikenteen päällekkäistä tarjontaa vältetään.

ei kommenteja.

Mitä ajattelet?

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *