Sign up with your email address to be the first to know about new products, VIP offers, blog features & more.

Kaupunkisuunnittelulautakunta ti 1.10.2013: tiivistämisellä asuntoja ja kivijalkakauppoja

Koskelan varikon raitiovaunuhallit puretaan ja tilalle tulee uudet. Samalla tulee asumista, toimitiloja ja puisto. Viime viikolla lautakunta oli keskustellut siitä, voisiko rakentamista lisätä, mutta tie ja Pasilan tunnelin suuaukon varaus estävät lisärakentamisen. Olin itse lautakunnasta poissa viime viikolla, mutta ilmeisesti ainoaksi mahdollisuudeksi lisätä asumista jäi kerroskorkeuden lisääminen.

Laajasalon Yliskylässä on Gunillantiellä nykyinen liiketontti, johon tulee uutta asuntorakentamista. Asukkaita tulee lisää 650. Mikä mielenkiintoista, kerrostalojen maantasoon varataan myymälätilaa, toivottavasti tämä ennakoi kivijalkakauppojen paluuta. Risteyksessä oleva viheralue muuttuu samalla kerrostaloksi. Esitettyjen mielipiteiden vuoksi näiden uusien kerrostalojen kerrosluku muutettiin viideksi aiemman 4-8 sijasta. Siten kerrosala vähenee 10 000 k-m²:stä 8 600 k-m²:iin. Tästä ajattelin, että pitää vielä keskustella lautakunnassa.

Herttoniemenrannassa, Laivalahdenkaari 1 muutetaan asuinkerrostaloksi ja puistikoksi. Nykyisellään se toimii autojen pysäköintialueena, ja sijaitsee vastapäätä ala-asteen koulua. Samalla lisätään Laivalahden puistotien varteen kaivattuja pysäköintipaikkoja. Koulun edustan turvallisuutta on parannettu esitettyjen mielipiteiden johdosta. Samoin toivottu pieni päivittäistavarakauppa on mahdollista laittaa kortteliin.

Herttoniemessä, Reginankuja 3 muuttaa liiketontin asumiseen. Samalla saadaan valmiiksi rantaa kiertävä rantaraitti. Myös venepaikkoja tulee lisää sekä kaivattu kahvilarakennus niemen kärkeen. Tännekin on mahdollista laittaa pieni kivijalkaliike. Lähinaapuruston huoliin merinäkymistään on vastattu siten, että rakennusoikeuden kokonaismäärää on laskettu, mikä ei välttämättä ole ihan hyvä asia.

Oulunkylässä Mäkitorpantie 30 tiivistyy, purettavan yksikerroksisen liikerakennuksen paikalle tulee asuntoja. Ode oli pyytänyt tämän viime viikolla pöydälle sillä ajatuksella, että voisiko rakennukseen lisätä yhden kerroksen. Tässäkin tulee kaupungin pysäköintipolitiikka vastaan, koska vaadittavat uudet pysäköintipaikat tulisivat toteuttajalle liian kalliiksi. Oulunkylä-seura myös piti viittä kerrosta liian korkeana.

Kampissa, Albertinkatu 29 kuntosali laajenee poikkeamislupahakemuksella.
Ullanlinna, Jääkärinkatu 8, varastotila muutetaan loft-asunnoksi poikkeamislupahakemuksella.

Itäkeskuksessa Maamerkki toimistorakennus muutettaisiin asunnoiksi poikkeamisluvalla.

Itäkeskuksen maamerkki

Koko lista on täällä.

ei kommenteja.

Mitä ajattelet?

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *