Sign up with your email address to be the first to know about new products, VIP offers, blog features & more.

Lautakunta 3.9. lausuu siirtolapuutarhoista ja Mechelininkadusta

kaupunkisuunnittelulautakunnassa 3.9. on vain kaksi asiaa.

Lautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuustoaloitteesta, joka koskee siirtolapuutarhahankkeiden toteuttamisen kiirehtimistä. Kaksi uutta aluetta on ihan huulilla. Siltamäkeen tulee Suutarilan rantapuistoon alue, jonka kaava tulee lautakuntaan jo tänä syksynä. Sinne tulee 87 palstaa. Samassa kaavassa on viljelypalstoja, kymmenen pientalotonttia ja puistoalue. Mellunmäkeen tulee alue, jota vasta suunnitellaan ja tarkoitus on käsitellä kaava lautakunnassa vuonna 2015.

Lautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuustoaloitteesta, joka koskee Mechelininkadun kaksikaistaisuuden ja asukaspysäköinnin selvittämistä, Otso Kivekkään ja kumppaneiden aloite. Suunnitelma on palautunut yleisten töiden lautakunnasta, koska asukkaiden kuuleminen oli puutteellista. Nyt on järjestetty toukokuussa liikenneilta, ja suunnitelma pitäisi tulla tänä syksynä takaisin kaupunkisuunnittelulautakuntaan.
On tutkittu kahta vaihtoehtoa, jotka poimin tässä suoraan esittelytekstistä: ”Vaihtoehdossa VE1 Mechelininkadulle on rakennettu pyöräkaistat molemmille puolille katua ja autoliikenne on 2 + 2- kaistalla. Tässä vaihtoehdossa kadunvarren pysäköintipaikat Hietaniemenkadun ja Eteläisen Hesperiankadun välillä joudutaan poistamaan. Vaihtoehdossa VE2 Mechelininkatu on valtuustoaloitteen mukaisesti autoliikenteelle 1 + 1 -kaistainen Hietaniemenkadun ja Sibeliuksenkadun välillä, jolloin kadun molemmille puolille voidaan rakentaa pysäköintitaskut pyöräkaistojen oikealle puolelle. Vaihtoehtojen toimivuutta verrattiin tilanteeseen, jossa Mechelininkadulla on nykyiset kaistajärjestelyt.”
Vaihtoehto VE1 toimii kutakuinkin kuten nykyinen tilanne. Mikään liittymä ei ylikuormittunut edes 2035 arvioilla. Vaihtoehto VE2 ruuhkautuisi toimivuustarkastelun mukaan voimakkaasti. Jos Mechelininkatu olisi 1+1 –kaistainen, sillä olisi merkittivät vaikutukset liikenteen sujuvuuteen. Pysäköinnin kieltäminen Hietaniemenkadun ja Eteläisen Hesperiankadun välillä poistaisi noin sata paikkaa. Korvaavat asukaspysäköintipaikat on tarkoitus järjestää.

ei kommenteja.

Mitä ajattelet?

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *